sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

Värittömyyden ihana väri

"Kaiken pohjana
on tuli;
tuli teitä
lämmittää,
tuli teitä
ravitsee.
Tulen varjossa
te elätte
ja
n o k i
teidät värjää"

Näin kerrotaan Novitan uuden Noki-langan vyötteessä! Minusta on ihana kun näihin Novitan vyötteisiin on tullut runoja, katkelmia ja muistelmia, ne tuo langalle vielä uutta luonnetta ja kaikkea.
Itselläni tästä tuli aivan mieleen Cornelia Funken Mustesydän-romaanin Tomusormi, yksi ehdottomista lempihahmoistani.
Mutta, olen siis päässyt testaamaan ensimmäistä uutuuttani jo ihanista ostkoksistani, ja täytyy sanoa että lanka oli ehdottomasti mieletön positiivinen yllätys. Siitä lähti 8mm puikoille tulemaan kaulahuivia intissä olevalle poikakaverille, ja lankaa oli tosi kiva kutoa sen vaihtelevuuden ansiosta. Sen lisäksi että väri vaihteli koko ajan, myös paksuus ja materiaali vaihtuivat. Omia suosikkikohtiani olivat kaikista paksuimmat ja yönmustimmat villalankakohdat kun tuntui kuin lanka olisi itsekeen kietoutunut sormien välistä puikoille
Summa summaarum: Pidin ja paljon, ja kaulahuivi sai nopean alun!
Mallista täytyy sanoa sen verran että (kuten ehkä huomasittekin) se on ihan perus aina oikeaa 38 silmukkaa, jolloinka siitä tulee melko leveä. Lehden kuvasta se jotenkin hyppäsikin silmiin juuri sen takia -se oli näyttävä mutta klassinen- ja värit sopii niin hyvin poikakaverille tyypillisiin väreihin.


Oli myös ilo nähdä että Novita-lehti oli kerrankin onnistunut näisä Cat walk -jutuissa: huivi oli minusta paljon hienompi kuin vasemmalla puolella oleva. Alkuperäinen oli paljon lame-tyylisempi kuin kaimansa. Myös malli asusteineen vaikutti uskottavalta :) Monesti kun meinaa tulla sellanen melkeen tragi-koominen olo kun katsoo niiden "trendi-ikkunaa" kun D&G:n uusinta syysneuleen ideaa on koitettu muokata suomalaiseen muottiin... Tässä lehdessä sellaisesta paras(/pahin!) esimerkki oli musta ehdottomasti tämä yhdistä musta ja perusvärit:

Väri-idea siis joo varmaan ihan toimiva mutta ei kai nyt kukaan "trendi-ikkunaa" seuraava laita tuollasta ketjusysteemiä kaulaan... o.o Tai sitten olen vain jäljessä muodista. Taas.

ps. Kuten ehkä huomasitte, Seurattujen listalle on tullut uusi blogi playing the game of my life in Australia. Bloggaaja on serkkuni, joka lähti viime viikolla 14-vuotiaana tennislupauksena Australiaan kokeilemaan siipiään. Peruskoulu on takana ja nyt on kuulemma aika katsoa mihin Roope pystyy. Mielenkiinnolla jään seuraamaan ja kaikki tsempit serkulle toiselle puolelle palloa:)

torstai 21. heinäkuuta 2011

Lankaostoksia

Hihhei tänään ja eilen ylioppilas & synttärilahjaksi saamani lahjakortit saivat kyytiä kun innostuin lankaostoksille ^^
Koko kierros kattoi Käsityöliike Somikin, Raksilan Prisman ja K-citymarketin sekä Kärkkäisen.
Somikki oli ehdottomasti pettymys :/  Menin sinne oikein listan kanssa uutuuslangoista mitä olisin halunnut ostaa ja sitten siellä ei ollut mitään. Kuulemma lehti ei ollut vielä tullut heille asti joten tilauksia ei voitu tehdä...
No joka tapauksessa sieltä matkaan tarttui kahdet puikot: nro 8 sukkapuikot ja nro 8 60cm pyöröpuikon. Lisäksi ostin vielä pari lahjakerää, joita en voi tähän vielä laittaa ettei yllätys mene pilalle;)
Ja siellä ei ollu bambusia niin sitte lähti matkaan tuollaset kultaglitterit!
 Seuraavaksi suuntasin uutuuslankojen perässä Prismaan. Katsoin aivan silmät pyöreänä kun vieressäni keski-ikäinen nainen lappasi kahteen suureen koriin lankoja ja mietin että joko se oli hakemassa koko talven lankavarastoa itelle tai sitte se oli tosi rikas! Mutta niin siis sieltä ostin sitten sitä jo aikaisemmin hehkuttamaani Nokea kolme kerää :>
Crystallia ostin sitten tänään Kärkkäiseltä. Aion tehdä siitä itselleni oikeen ihanan pehmoisen tuubihuivin joka oli viime vuoden MUST ja jäi tekemättä :< Parempi myöhään kuin ei milloinkaan?
Ja sitten vielä tämä ihana laatikkoneule, jonka bongasin jostain syystä vasta nyt Kesän lehdestä.

Siihen ei meinaa löytyä lankoja enää oikeen mistään, varsinki luonnonvalkonen Miami on kadonnut tältä pallonpuoliskolta kokonaan. Erät on loppunu ja nyt en tiedä sitten aionko toteuttaa tätä ollenkaan, mutta löysin kerän Puro batikkia Prismasta ja toisen Kärkkäieseltä, jotka keräsin varanvuoksi (ja siksi että ne oli alennuskessa;) talteen. Ostin myös pari keraa ihan normi valkosta Miamia ja sitten tota persikkaa että jos innostun kuitenki niin sitte ei puutu kuin pari kerää valkosta :>

Ja sitten vielä Kärkkäiseltä bongasin ihanan pehmoiset kerät joita en vaan voinut jättää hyllyyn!
Ei vielä aavistustakaan mitä niistä teen mutta ne oli niin ihanan värisiä, tuntusia ja tuoksusia että ne vaan hyppäs matkaan ``)
Mutta loppuun vielä pari vasta valmistunutta:
Eilen neuloin tällasen kännykkäkotelon Isoveljestä. Simppeli ohje ja tuli äkkiä seiskan puikoilla valmiiksi:) Olisin halunnu puunapin laittaa mutta sellasta ei nyt sattunu varastossa olemaan :/
Ja vielä pakollinen villasukkakuva^^ Sain itelleni tehtyä Nalle kukkakedon Sinikello-langasta nämä itselleni kun entiset aluksi nyppyyntyivät kovan käytön seurauksena ja sitten vielä katosivat:/ Mutta nyt on uudet pehmoiset, lämpöiset ja pörröiset!

tiistai 19. heinäkuuta 2011

Uusi Novita & keskeneräistä

Pitäisi oikeasti laittaa melkeen kalenteriin ylös milloin uusi Novitan lehti tulee. Tiedän että olen vähän rajoittunut, mutta minulla ei oikeasti ole muuten kalenterissa raivattuna "nyt etsin hyviä uusia neuleideoita ja -ohjeita" -aikaa, mutta kun uusi Novitan lehti kolahtaa luukusta niin minulle on varattu motti mehua, viltti ja uusia ihania ideoita tunteroiseksi.
Tämänkin lehden kohdalla teki mieli polkea keskeneräiset neuleet kopan pohjalle ja juosta kauppaan hakemaan uusia lankoja inspiksien syttyessä.
Erityisesti ainakin kuvien perusteella ihastuin Noki-lankaan, josta aionkin tehdä ainakin ihanan ison kaulahuivin sekä itselleni että poikakaverille :>
Huomenna onkin siis vuorossa lankashoppailua, sillä olen vihdoin saanut koottua ostoslistan mitä haluan ostaa lahjakortilla Somikki-käsityökauppaan, minkä sain ystäviltäni synttärilahjaksi helmikuussa:>

sunnuntai 17. heinäkuuta 2011

Kevät, kesä, minne ne menikään?

Huomasin juuri että olen kirjoittanut tänne viimeksi...maaliskuussa? Elämä on näköjään astunut tähänkin talouteen ja luuli syövänsä kaiken ajan bloggaamiselta, mur:<
Mutta nytpä otin kesäloman missioksi blogata jokaisena parittomana päivänä. Senpä tähden pikakelauksena, mitä kevään aikana on tapahtunut:

Leivoin elämäni ensimmäisen kakun johon olen itse tehnyt suklaakoristeet!


...kävin tanssimassa & voimistelemassa Helsingissä...

Pääsin ylioppilaaksi, kuvasta kiitos & ©  Missu :)

...kävin Madeiralla vaeltamassa...
...kiipeilemässä vesiputouksilla...
...ja katsomassa katamaraanipurjehduksella villejä täplädelffiinejä! :)

Aivan parasta oli myös nähdä lempibändi livenä Ruisrockissa melkein eturivistä! ^^ Ääni ei ole vieläkään palautunut mutta olis se sen arvoista! :>

Onneksi kesää on vielä jäljellä ja kaikkea uutta ehtii vielä kokemaan...ja neulomaan! Vaikka tavallisesti neulomiseni loppuu kesän hipsutellessa puiden latvoihin, olen tällä kertaa poikennut tavoistani ja neulonut pari kivaa juttua, mutta niille aion tehdä vielä ihan oman päivityksen :) Ihanaa kesänjatkoa kaikille!