keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Duhadedän tenttiinlukua

Ja kun viime päivitys oli niin reeni-intoinen niin ihan karman lakien mukaan seuraava on sitten funssainen :( Eli nyt iski syysflunssa minuunki ja kaikki viikon reenit on pitäny jättää välistä ja täytyy kyllä sanoa että harmitta ihan älyttömästi :'( Harvoin tällasella motivaatiolla ois ollu menossa reeneihin ku nyt!
Mun selviytymispaketti flunssaa vastaan :> Sarvikuono rocks!



Mutta ikuisena optimistina täytyy sanoa että on tässä hyvätkin puolensa. Koska oon nyt harjottelussa niin mulla ei periaatteessa mee kursseja, mutta päätin kuitenki ottaa Lääketieteellisten aineitten II -kurssin tähän jaksoon ja käydä luennoilla niin hyvin ku pystyn harjottelun ohessa. Mutta nyt täytyy sanoa että rakastan sitä ihmistä joka on kehitellyt videoluennot! Siis onko mitään parempaa tenttiressin keskellä huomata että puuttuvat luennot löytyy matskuineen netistä, ottaa neule tassuun ja kaakaokuppi toiseen ja alkaa seuraamaan luentotallennetta. :>

Onneksi kurssi on ihan tosi mielenkiintonen ja laaja, kaikki luennot on ollu kauheen mielenkiintosia tähän mennessä! :)
Sen verran sain tänään raahauduttua muuallekin että kävin kaupassa ostaan langat seuriiviin säärystimiin (motivaatiolangat että saa alotettua tenttiinluvun :D).

En oo ihan varma tästä näiden väristä, musta sais olla ehkä vähän tummempi! Nyt on vähän tuollanen ei-mikään-beessi.
Hyvin eteni jo kahden luennon aikaana eka säärystin! :)
Loppuun täytyy ehkä myöntää mun heikko kohta tässä tenttiin luvussa, nimittäin Game of Thrones eli Tulen ja jään laulu -kirjasarja. Oon totaalisen koukuttunu siihen ja ne on sen verran pitkiä että riittää lukemista :D Pakko koittaa hillitä ittiä että tulee jotain tästä opiskelustakin.

Ehkä illan päälle voi palkita ittensä reippaasta tenttiin luvusta parilla sivulla <3

maanantai 7. lokakuuta 2013

Olipa kerran 5-ottelija, miekkailija ja neuloja

Huh onpahan taas tapahtunut paljon sitten viime postauksen! :)
Kesän lopulla näin 5-ottelukurssin mainoksen ja innostuin lähteen mukaan 2-viikkoselle kurssille. 5-ottelu koostuu siis 200m vapaauinnista, esteratsastuksesta, miekkailuista (kalvalla) ja ammuntajuoksusta. Kurssi oli tosi kiva, opin jopa uimaan jonku verran oikeeta vaparitekniikkaa, mutta toisella estetunnilla satto vahinko. Hyppäsin sellasta kolmen esteen tehtävää mulle ennestään tutulla hevosella ja kun oltiin tultu se tehtävä ihan hyvin, käänsin niin, että hevonen joutu vaihtaan laukan. No se vaihto, mutta sen jälkeen se sotkeutu omiin jalkoihinsa ja mentiin täydestä laukasta nokalleen ja ympäri :( Seuraavan kerran ku avasin silmät niin näin just kun hevonen kääntyy toiselle kyljelle, eikä mun päälle (onneksi!). Kuitenki tunsin että oikeeseen käteen kävi tosi kipeää, enkä pystyny heti hengittään kunnolla. Hevonen jäi kans vaan makaan maahan, kunnes muut tuli paikalle.
Saatiin se pystyyn ja sillä valu raukalla vaan verta suusta ja mää en pystyny juurikaan nostaan mun kättä, joten tunti loppu meidän osalta siihen. Harmitti ihan järkyttävästi ja itkuhan siinä pääsi kun niin hyvä tunti loppu siihen, mutta vielä enemmän harmitti sen takia kun vamma tuntu tutulta: tän vuoden keväällä kaaduin pyörällä ja solisluu meni sillon pois paikoiltaan. Olkapää tuntu just samalla lailla kipeeltä, mutta vielä pahemmalta.

No, hevoselle ei onneksi käyny muuta ku se oli purassu kieleensä vähän ja siksi oli suusta tullu verta, jalat oli onneksi ehjänä! Ja mulle päivystyksessä vietetyn illan jälkeen diagnoosiksi varmistu solisluun paikaltaan meno, eli siis tuo olkapään puoleinen luun pää oli ulkona kuopastaan, ja kipeä. Toisaalta lääkäri sanoi että ihmeen vähillä vammoilla olin selvinnyt. Lisäksi mulla oli tullut lievä aivotärähdys. Kuten viime kerrallakin, käteen auttoi vain lepo.

Uusin 5-ottelumainos, jos jotakuta kiinnostaa :>

Harmitti kovasti jättää niin kiva kurssi kesken, mutta jo ensimmäisen viikon perusteella tiesin yhden asian: olin tullut kurssille suurimmaksi osaksi siksi, että pääsisin taas miekkailemaan. Kävin miekkailun alkeiskurssin 3 ja 4 vuotta sitten, mutta sillon ei ollut aikaa jatkaa harrastusta, mutta nyt päätin jatkaa. Palasin reenisaleille kolme viikkoa tapahtuneen jälkeen, eli olin kiltisti sen lääkärin määräämän ajan verran. Vielä tänäänkin käsi aristaa jonkun verran jos sille tulee painoa esim. tanssin joissain tempuissa, mutta arkielämässä se ei enää haittaa :> Muut mun kurssilaiset (2 kpl) toki jatkoi kurssia, ja hyvin tuloksin! Ne osallistui 5-ottelun SM-kisoihin ja toinen voitti sm-hopeaa! Jos haluat lukea Sonjan kisapäivästä ja sm-hopea fiiliksistä, käy kurkkaamassa sen blogiin Sonja's life :)

Mutta tosiaan, eilen oli mun ensimmäiset miekkailukisat! :) Kisoihin osallistuminen oli vähän extempore, koska en ollu aatellu osallistua näin vähällä treenaamisella ja ilman kamppeita, mutta kun lauantain olin istunu kisatoimitsijana ja kattonu ku muut miekkailee, päätin että ei se ota jos ei annakkaan, hyvää kokemusta ainakin tulis :>  Lisäksi mua ehkä vähän ylipuhuttiin koko päivä ja varusteetkin luvattiin lainata :D Loppujen lopuksi ihan huippu kokemus oli! Henkilökohtasessa sarjassa en voittanut yhtään ottelua, mutta sain kuitenkin pisteitä, joten olin tyytyväinen. Enkä jäänyt edes viimeiseksi, olin lucky number 13 neljästätoista.
Lisäksi joukkuekilpailuissa me saatiin pronssia, mikä oli ihan huippua! Olin kahden muun miekkailijan kanssa samassa joukkueessa, toinen oli tuttu reenikaveri ja toinen taas Helsingistä. Ne teki tietysti suurimman osan pisteistä, mutta määkin tein pisteitä yhtä lukuunottamatta kaikkia vastaan ja koitin olla ottamatta kovin paljon pataan! :D

Eka miekkailumitali! Takana lukee "Polar 2013 Foretti joukkue"

Neulomiseen tuli siis vähän taukoa, mutta nyt 6 viikkoa onnettomuuden jälkeen jotakin oon saanu jo aikaseksi :) Eli tällä hetkellähän mulla on vähän isompi projekti menossa, koitan neuloa meidän kaikille tanssijoukkuelaisille säärystimet. Lankana on Novitan Wool ja ohje on Novitan Kevään 2011 lehdestä, nimellä "Joogasukat".

Ohjeessa on neulottu Nalle-langalla, mutta minä neulon Woolilla kun se on niin paljon pehmoisempaa <3 

Tällä hetkellä näitä joogasukkia on valmiina 6 paria, eli 15 on vielä matkaa aika reippaasti :D Ajattelin ensin tehdä kaikki samalla värillä, mutta sitten totesin että on jo tarpeeksi puuduttavaa neuloa 30 samanlaista säärystintä, saati sitten että langan värikään ei vaihtuisi välissä..

Tällä hetkellä valmiina olevat. Mun lemppariväri on kyllä näistä ehdottomasti tuo mintunvihreä keskellä alhaalla! :>

Tästä näkee hyvin miltä se näyttää takaapäin, eli kantapään kohdalle jätetään vaan aukko.

Ja urakka jatkuu! ;)

maanantai 12. elokuuta 2013

Syksy tulee?

Oltiin viettämässä taas yhtä ihanaa kesäviikonloppua kaverien mökillä -tai niin me luultiin! Olin pakannu sortsit ja monta hienoa t-paitaa, mutta viikonloppu menikin värjötellessä ainoassa hupparissa jonka otin mukaan. Onneksi veneretkelle sain lainaan kaverin isän toppatakkia :D Ja voin kertoa että ei ollu yhtään liikaa!
Mökki oli tosi ihanalla paikalla järven rannalla! :) Saunan jälkeen tarjettiin käydä jopa uimassa :>

Mökissä oli paljon hienoja, tosi vanhojakin esineitä...ois tehny mieli kuvata ne kaikki :3


Ohjelmassa oli paljon hyviä herkkuja (lettuihin voi myös laittaa meloneja ja ananakset sopi ihan superhyvin! ^^.)..

...hyviä ruokia (maissi on niiiiiin hyvää grillattuna!)...

...ja veneilyä hyvässä seurassa (tää oli oikeesti ainoa hetki viikonlopusta ku paisto aurinko!)
Mutta rentoon mökkiviikonloppuun kuuluu musta myös ehdottomasti neulominen! :) Annoin viime viikon keskiviikkona kaverilleni lahjaksi neulomislahjakortin. Hän oli ihastellut Novitan Syksy 2013 -lehdestä mallia nro 9 ja olin myös itse todennut että se on kaunis, mutta ei sovi minun kropan malliini. Lupasin siis tehdä hänelle sen vuoden loppuun mennessä. Malliin tarvittiin 250g Novita Säde-lankaa. Kävin ostamassa Kärkkäiseltä ne 15 eurolla, joka oli minusta aika vähän villapaidan langoiksi.

Malli on aika simppeli: etu ja takakappaleita neulotaan ilman kavennuksia pääntielle asti.


Jostakin se on aloitettava! Siitä on aikaa kun olen villapaitaa neulonut ja vaikka puikot ovat numeroa 5, ohut lanka tekee työstä vähän hitaahkoa... :D



keskiviikko 7. elokuuta 2013

Hyvin vietettyjä viikonloppuja

Kylläpä on tullut kesälomailtua töiden ohessa! Takana on kaks ihan mahtavaa viikonloppua joilla taas jaksaa painaa viimeset viikot töissä ennen koulun loppua :)
Ekan viikonlopun olin maalla kaverin luona. Hän oli hoitamassa sukulaisensa hevostilaa ja vanhoina heppatyttöinä olimme tietysti haltioissamme tilaisuudesta landeilla rauhassa kahdestaan :)
Ohjelmassa oli mm. ratsastusta superhienoilla hepoilla, tallihommia, uintia, vattujen poimimista ja varusteiden putsausta.


Hieno Arttu jolla pääsin ratsastamaan <3



Vadelmia oli ihan superpaljon ja ne oli hyyyviä <3
Tuli ihan vanhat hyvät ajat mieleen ratsastusleireiltä! :)

Toisen viikonlopun olin seurakunnan leirillä syrjäisessä leirikeskuksessa, missä oon ollu myös ekalla partioleirillä :D Kuulun siis meidän seurakunnan nuorten Missioklubiin, joka kerää rahaa että pääsee aina parin vuoden välein tekemään Afrikkaan avustustyötä :) Viikonlopun tavoitteena oli ryhmäytyä ja tehdä myyntijuttuja tulevia markkinoita varten. Jokainen sai tehdä mitä halusi, joten yllätysyllätys mun viikonloppu oli pyhitetty neulomiselle, mikä oli kyllä mahtavaa! Viikonlopun ohjelma oli siis käytännössä syö-neulo-syö-neulo-käy saunassa ja uimassa-neulo <3 Oli rentoa ja oli myös mukavaa päästä auttamaan muita tippuneitten silmukoiden ja lankasylttyjen kanssa :D Oikeen sydäntä lämmitti kun suurin osa killuuti puikkoja yhteisissä hartauksissa, aurinkoa ottaessa ja nuotion ääressä.
Ja mitä me siis tehtiin? Tiskirättejä Novitan bambu-langasta. 40 silmukkaa oli koko ja suunnilleen neliön malliseksi tähdättiin, puikot oli 3½. Tyyli ja kuvio oli vapaa!
Neulomista iltanuoion äärellä <3

Vähän hiukopalaa neulomisen lomassa!


Reilun päivän jälkeen minun tekemiä eko-tiskirättejä oli kolme valmiina :) Tällä hetkellä noita taitaa olla 7 valmista yksilöä :)
Neulomisen lisäksi vaihtoehtoina oli myös korttien askarteleminen, joita voisimme myöhemmin myydä. Täytyy sanoa että jo näissä kolmessa kortissa meni niin paljon aikaa ja hermoja että väliin piti ottaa jo rauhottavia neulomistaukoja. Askartelu ei näyttänyt olevan ihan mun juttu :D


Tämän ostin kaverille synttärikortiksi, sen verran aikaa ja vaivaa sen tekemiseen meni ja olin jopa ylpeä että siitä tuli ihan kelvollisen näkönen :)
Ja nämä omatekemät ostin ensi kesän kaverihäihin kun kolmet on tulossa..

Aina se on kivempi antaa jotain omatekemää, eli kaikki omatekemät kortit lähti markkinoiden sijasta kotiin mukaan käypään hintaan :)

keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Hei heinäkuu!

Hahaa eipä mennyt vuottakaan kun tuli takaisin kirjoittelemaan :D Ei vaan on harmittanut viime aikoina niin paljon etten oo saanu bloggailtua että päätin tehdä sen vielä heinäkuussa. Ja heinäkuutahan on vielä... kolme tuntia jäljellä, parempi myöhään kuin ei milloinkaan! ;)
Viime blogitekstin jälkeen on tapahtunut -jälleen- paljon. Esimerkiksi haaveiluni omasta kämpästä kävi toteen, olen päässyt kesätöihin ja yksi vuosi (ja pari reissua) on jälleen takana. Toki myös neulerintamalla on tapahtunut, monta isompaa ja pari pienempääkin tekelettä on tullut valmiiksi :)
Mutta kun kerran yksi viimeisimmistä päivityksistä oli oman kämpän haaveilua niin minusta tuntui luontevalta kertoa minne neuleet muuttivat mukanani!

Tämän ihanan neuloskorin sain ystävältä viime viikolta viime vuoden synttäri&joululahjana <3 :D
Ja vaikka en oo ehtiny (vielä! ;) neuloa lankakoria, näitä riittää :D tämän ostin viime kesänä Tansaniasta :>
Kyllä, piti heti neuloa torkkupeitto tänne ;) Värisävyt yhdistelin itse, mutta tämä sama peitto löyty jo valmiiksi blogista, eri väreissä vain :)
Neulelehdet ojennossa hyllyssä <3
Ja vielä viimeiseksi mitä tällä hetkellä puikoilla:

Näistä lisää ensi kerralla ;)

tiistai 28. elokuuta 2012

Eräilyä, valvomisneulomista ja koulun alku

Mun huoneen ikkunamaisema :)
Viikonloppu meni yövalvojana Kuusamossa, käytiin myös Pientä Karhunkierrosta kiertämässä ja oli kyllä mukavaa. Tuli sellanen olo että pitäs lähtä ihan oikeesti vaeltamaan joskus, nyt syksyllä ehkä myöhemmin, saas nähdä :)
Nähtiin Myllykosken komeat kuohut

Jotku oli koskenlaskennassa, me ei sentään vaikka ois ollu kyllä huippua! :D

Ihana suomalaismaisema :)
Ja kun tosiaan yöt piti valvoa niin eihän sitä kukaan lähde ilman hyvää neuletyötä sellaseen paikkaan, eihän? ;) Mulla tuli vähän nopsa pakkaus ja keräilin mukaan vaan Crystallin jämälangat ja nro 10 pyöröpuikot. Niitä sitten pyörittelin illan hämärinä tunteina että mitäs näistä tekis! No minulle tuli jotenkin talvinen olo (tiedän, kesä ei ole vielä edes kunnolla päättynyt ^^') ja päätin vähän etukäteisfiilistellä. Mieleen tuli luistelu ja lämmin kaakao ja kehittelin samalla ainakin itselleni uuden neulekuvion. Varmasti joku muu on tehnyt tämän aiemmin ja tälle on joku virallinen nimi, mutta minä nimesin sen nyt spiraaliksi tuon nousevan linjan mukaan :)
Spiraalikuvion tein siis toistamalla neljän silmukan sarjaa: neulo yksi oikein, nosta seuraava silmukka apupuikolle (tai pidä sormilla kiinni niin kuin minä), neulo silmukka oikein, ota puikolla odottava silmukka ja neulo se oikein, neulo viimeinen silmukka oikein. Tarpeeksi hankalasti selitetty? :D Ja nurjalla vain nurin :) 
Kuvio oli yksinkertainen, mutta oli kiva kehitellä välillä jotain omaa :) Ja piti huomioida muutama seikka, esimerkiksi harmaa pätkä piti aloittaa aina nurjalta puolelta ja lopettaa oikeaan puoleen, muuten siitä tuli vähän kummallisen näköinen. Ja tällaiset niistä säärystimistä sitten tuli, menevät varmaankin joululahjaksi :)
Säärystimet: ympärys 24 silmukkaa, roosa neulottu joustinneuletta, harmaa spiraalineuletta ja valkoinen pätkä helmineuletta. Lankana Novita Crystal eri sävyissä.
Leirillä jossa olin tehtiin myös paitoja/essuja, tai siis lähinnä niihin maaalattiin kangasväreillä kaikkea. Oli kyllä kiva tehdä välillä vähän erilaista käsityötä, ja osasta tuli vielä melko hienojakin :)
T tekemässä sen essua. Aika miehisen pelkistetty, mutta hieno!

Mun essu kuivumassa

Tuli kyllä ihana käydä viikonloppu vähän rauhoittumassa luonnossa, maanantaina oli koulua heti 8-18 ja paljon asiaa tunneilla o.o (JA mulla ei ollu neuletyötä mukana tunnilla, virheliike...tylsimmällä luennolla suunnittelin sitten vihon laiteen tulevia neuletöitä ^^') Ei heti ekaksi maanantaiksi voi laittaa sellasta! Eka hajoaminen tapahtu kuitenki jo sunnuntai-iltana, kiitos vastaan tappelevan tulostimen ja hukassa olevien luentomatskujen. Mutta siitä se lähti taas rullaamaan :) Tänään söin jo meidän terassilla tyytyväisenä oman puun omenia ja kirjottelin patologian ennakkotehtäviä valmiiksi.
Oon jatkanu myös neuleliiviä taas vähän eteenpäin, se on vaan hankala kun se on jo niin iso niin ei voi oikeen mukana raahata minnekään vaan kotona tehdä valmiiksi.
Kauluksen alku
Nyt on olkasaumat ommeltu ja kauluksen yläosan neulominen menneillään, kohta tulee valmista! ^^

perjantai 24. elokuuta 2012

Neuleliivi

Oma rusketus ei kyllä ole ihan tuota luokkaa.. :D
Tässäpä on siis neuleliivi jota olen nyt viikon verran neuloskellut ja kappaleet ovat tulleet valmiiksi. Malli on Novitan Kesä 2012 -lehdestä ja se on toteutettu Kelo-langalla. Kasin puikoilla valmista tuli melko nopeasti :) Ajattelin ensin tehdä tuollaisen valkoisen, mutta sitten totesin että se olisi talvella vähän liian valkoinen :D Ja päädyinkin sitten tähän yönsiniseen, sopii sitten hyvin esim. farkkujen kanssa :)
Ruokapöytä on oikein hyvä paikka neuleiden säilyttämiseen, eikö? ^^
Tässä kappaleet odottelevat kuivumista sumutuksen jälkeen. Olen aiemminkin miettinyt, mutta mietinpä taas: kun kaikissa neuleohjeissa sanotaan että "sumuta työ nurjalta puolelta", niin osaako joku fiksumpi kertoa että miksi? Koska itse en ainakaan huomaa mitään eroa sumuttamattoman ja sumutetun kappaleen välillä...? Mutta siinäpähän kuivuvat. Ja sitten myös mietin tuota: miten ompelette kappaleet yhteen? Itse ompelen yleensä parsinneulalla tai virkkaan samalla langalla kuin millä olen neulonutkin, sillä se ei sitten erotu seasta. Tänään tuli kuitenkin mieleen että voisihan sen toisaalta koneellakin hurauttaa -mitä tekniikoita käytätte?

Musta oli kiva nähdä Saimi Hoyeria näin "tavallisissa" kuvissa ^^ Sopii yllättävän hyvin normi suomalaismaisemaankin :)
Tilasin tänään myös ennakkotilauksena 7-veljestä lehden, oli 4,50e ilman postikuluja 30.8. asti. Minusta oli kiva että neulemallit näki etukäteen sivuilta niin sai sitten katsoa että onko sen verran kivoja malleja että kannattaa tilata :) Ainakin miesväelle oli kivoja malleja, joten laitoin tulemaan.

Tein tänään myös makaroonilaatikkoa, mikä on muuten yllättävän pitkä ruoka tehdä... Tai kun kaikki puhuu aina että se on niin normiperusnopea ruoka, no en nyt tiedä jos sen pitää olla tunti jo uunissakin! Mutta aivan hyvää siitä siis tuli :>

Nyt pitäis saada jotain koulutehtäviä tehtyä kun lähden viikonlopuksi töihin yövalvojaksi leirille... Lähtö on viideltä ja en oo vielä pakannut mitään, että hyvinhän tässä kerkeää!