"Kaiken pohjana
on tuli;
tuli teitä
lämmittää,
tuli teitä
ravitsee.
Tulen varjossa
te elätte
ja
n o k i
teidät värjää"
Näin kerrotaan Novitan uuden Noki-langan vyötteessä! Minusta on ihana kun näihin Novitan vyötteisiin on tullut runoja, katkelmia ja muistelmia, ne tuo langalle vielä uutta luonnetta ja kaikkea.
Itselläni tästä tuli aivan mieleen Cornelia Funken Mustesydän-romaanin Tomusormi, yksi ehdottomista lempihahmoistani.
Mutta, olen siis päässyt testaamaan ensimmäistä uutuuttani jo ihanista ostkoksistani, ja täytyy sanoa että lanka oli ehdottomasti mieletön positiivinen yllätys. Siitä lähti 8mm puikoille tulemaan kaulahuivia intissä olevalle poikakaverille, ja lankaa oli tosi kiva kutoa sen vaihtelevuuden ansiosta. Sen lisäksi että väri vaihteli koko ajan, myös paksuus ja materiaali vaihtuivat. Omia suosikkikohtiani olivat kaikista paksuimmat ja yönmustimmat villalankakohdat kun tuntui kuin lanka olisi itsekeen kietoutunut sormien välistä puikoille
Summa summaarum: Pidin ja paljon, ja kaulahuivi sai nopean alun!
Mallista täytyy sanoa sen verran että (kuten ehkä huomasittekin) se on ihan perus aina oikeaa 38 silmukkaa, jolloinka siitä tulee melko leveä. Lehden kuvasta se jotenkin hyppäsikin silmiin juuri sen takia -se oli näyttävä mutta klassinen- ja värit sopii niin hyvin poikakaverille tyypillisiin väreihin.
Oli myös ilo nähdä että Novita-lehti oli kerrankin onnistunut näisä Cat walk -jutuissa: huivi oli minusta paljon hienompi kuin vasemmalla puolella oleva. Alkuperäinen oli paljon lame-tyylisempi kuin kaimansa. Myös malli asusteineen vaikutti uskottavalta :) Monesti kun meinaa tulla sellanen melkeen tragi-koominen olo kun katsoo niiden "trendi-ikkunaa" kun D&G:n uusinta syysneuleen ideaa on koitettu muokata suomalaiseen muottiin... Tässä lehdessä sellaisesta paras(/pahin!) esimerkki oli musta ehdottomasti tämä yhdistä musta ja perusvärit:
Väri-idea siis joo varmaan ihan toimiva mutta ei kai nyt kukaan "trendi-ikkunaa" seuraava laita tuollasta ketjusysteemiä kaulaan... o.o Tai sitten olen vain jäljessä muodista. Taas.
ps. Kuten ehkä huomasitte, Seurattujen listalle on tullut uusi blogi playing the game of my life in Australia. Bloggaaja on serkkuni, joka lähti viime viikolla 14-vuotiaana tennislupauksena Australiaan kokeilemaan siipiään. Peruskoulu on takana ja nyt on kuulemma aika katsoa mihin Roope pystyy. Mielenkiinnolla jään seuraamaan ja kaikki tsempit serkulle toiselle puolelle palloa:)
Tuota nokea täytyy kyllä itsekin kokeilla, kunhan ehtii :) Kivan näköinen huivi tulossa.
VastaaPoista